Kihniön 4H-yhdistys
4H on lapsia ja nuoria varten
Kihniön 4H antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Tarjoamme 6-28- vuotiaille lapsille ja nuorille kolme askelta työelämään mallin mukaisesti kerhotoimintaa, kursseja, leirejä, koulutusta, työpaikkoja sekä mahdollisuuden kokeilla 4H-yrittäjänä toimimista. Luomme harrastuksen avulla turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen.
Uusi strategiamme on kasvun strategia, jonka tavoitteena on, että 4H on yhä useamman lapsen harrastus tulevaisuudessa sekä vahva toimija maaseudulla ja kaupungeissa.
4H harrastus on matalan kynnyksen harrastus. Kestävä elämäntapa tarkoittaa ruokakasvatusta, nuorten metsä-ja luontosuhteen tukemista sekä kestäviin valintoihin kannustamista.
Tekemällä oppiminen on 4H-järjestön kasvatusajattelun ydin. Lapset ja nuoret oppivat itse tekemällä ja osallistumalla.
Uutisia 4H-liitosta
Tutkimus: Nuorena kokeiltu 4H-yrittäjyys vaikuttaa myöhempiin uravalintoihin
28.10.2026
4H-yrittäjyyden erityisasiantuntija, Suomen 4H-liitto
23.10.2026
HR-erityisasiantuntija, Suomen 4H-liitto
23.10.2026
Nuoret ratkovat lintujen pesäpaikkapulaa ja oppivat samalla yrittäjyystaitoja
6.10.2026
4H-työssä merkityksellisyyden tunne on läsnä joka päivä
5.10.2026
Kihniön 4H-yhdistys ry
040 5072064
kihnio@4h.fi





